Energiapuuta metsästä ja takaisin

Metsien hakkuumäärät ja puun energiakäyttö ovat keränneet huomiota viime aikoina valtakunnan tasolla. Erilaisten hiilinieluarvioiden ohella tiedossa on, että taimikoita ja nuoria metsiä riutuu hoidonpuutteessa, kivihiiilelle ja muille fossiilisille mietitään korvaajaa etelän suurissa asutuskeskuksissa, metsäteollisuus murehtii kuitupuun karkaamisesta kaukolämpökattiloihin ja turvekin pitäisi korvata jollakin toisella kotimaisella.

Aluetasolla lämpö- ja voimalaitosten puupolttoainepaletti muotoutuu suhdanteiden ja metsien rakenteen mukaan. Puupolttoainemenekki seuraa puolestaan ulkolämpötilan vaihteluita ja turvetuotantokauden sademääriä. Matalasuhdanteessa harvennuspuun tarve energiatuotannossa kasvaa, kun sivutuotteiden virta puunjalostusteollisuudesta hiipuu, eikä päätehakkuiden hakkuutähteitäkään ole tarjolla entiseen malliin.

Harvennuksella parannetaan puuston arvokasvua ja tuhonkestävyyttä. Hoitorästien paikantamiseen käytetään kaukokartoituksen menetelmiä ja etämetsänomistajiakin voi aktivoida sekä valistaa eri keinoin. Hoitorästien hyödyntämisen suurin ongelma on se, että pienet puut ovat kalliita korjata energiakäyttöön eikä kaikilla metsäomistajilla toisaalta ole varaa hoitaa karanneita taimikoitaan tuottokuntoon.

Tähän asti yhtälö on vaikuttanut vaikealta ratkaistavaksi, mutta jatkuvatoimisuuden periaatteella toimiva puupoimuri innovaatio voi tarjota ratkaisun nuorten tiheiköiden hoitorästien purkuun, kun ainakin osa kustannuksista voidaan kattaa energiapuusta saatavilla myyntituloilla. Arvioiden mukaan kone on tehokkaimmillaan tiheiden 5-8 metristen varttuneiden taimikoiden ja nuorten metsien hoidossa. Tuottavuus on parhaimmillaan, kun poistettavat rangat voidaan kerätä kokopitkinä eikä koneelta kulu aikaa niiden katkomiseen.

Energiapuunhankinnassa ja toimitusketjussa korostuu toimitusvarmuuden ohella oikea-aikaisuus. Energiapuuvarastot on haketettava oikeaan aikaan hakkeen laadun varmistamiseksi ja hake on toimitettava tarpeen mukaan käyttökohteisiin. Varastojen pitää lisäksi olla saavutettavissa keliolosuhteiden puolesta. Pääomaa sitoutuu varastoihin ja tämä asettaa laadun ohella omat vaatimuksensa varastojen kiertonopeudelle sen ohella, että varastolaho nakertaa tien varressa säiden armoilla kuivuvaa energiapuupinoa.

Haketustyössä oman haasteensa aiheuttaa epätasaisesti jakautuva työmäärä. Pakkaskausina koneilla ja kuljetuskalustolla on palava kiire, kun taas kesäkuukausina ongelmana on työn puute. Kausivaihtelua voi yrittää tasata hakkeen aumavarastoinnilla, mikä toisaalta lisää hakeauman itsesyttymisriskiä, hiilidioksidipäästöjä ja varastotappioita. Kilpailu polttoainemarkkinoilla on kovaa, eikä haketta kannata kuljettaa ylipitkien kuljetusmatkojen takaa. Teollisuuden ainespuuhun verrattuna energiapuun kuljetusmatkat ovat selvästi lyhyemmät ja puu pyritään hankkimaan lähialueilta.

Puun energiakäytön sivutuotteena syntyy puutuhkaa, mikä parantaa puuston kasvua ja hiilensidontaa turvemailla. Tuhkan käyttö lannoiteena vähentää kaatopaikoille päätyvän tuhkan määrää ja edistää siten myös kiertotaloutta. Tuhkalannoituksella korjataan erityisesti fosforin, kaliumin ja hivenaineiden puutoksia ojitetuilla soilla tai turvemaapeltojen metsityskohteilla. Tuhkan vaikutus puuston kasvuun alkaa näkyä hitaammin kuin keinolannoitteiden, mutta tuhka tuottaa lisäkasvua joka kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuosittainen kasvunlisäys on hoidetuissa metsissä arviolta 2-4 kuutiota hehtaarille vuodessa.

Kirjoittaja: Erikoistutkija Juha Laitila, Luonnonvarakeskus