Tätä juttua varten on haastateltu Umeån yliopiston tohtoria Wiebke Reimia, jonka pääosaamisaluetta ovat yrittäjyys ja innovaatiot (Entrepreneurship and Innovation)
Hei Weibke! Olit yksi viimeisimmän Greennovation-innovaatioleirimme huikeista pääpuhujista. Mitä sait itse irti tapahtumasta?
Tapahtuma oli mahtava ja oli tosi kiva nähdä, että ihmiset ovat niin kiinnostuneita kiertotaloudesta ja erityisesti arktisen alueen sivuvirtojen hyödyntämisestä. Nehän ovat myös meidän tutkimustyön keskeisiä teemoja. Oli myös mahtavaa kuulla esimerkkejä hankkeista, joita on jo meneillään arktisella alueella.
Vaikuttaa siltä, että olet mukana monessa kiertotalouteen ja uusiin liiketoimintamalleihin liittyvässä projektissa? Miksi kiertotalouden kenttä on sinusta niin mielenkiintoinen ja ajankohtainen?
Bisnesmaailma ja siihen liittyvä tutkimus on aiemmin keskittynyt pääasiassa yritysten sosiaaliseen vastuuseen (Corporate Social Responsibility, CSR). Kiertotalouteen perustuvat toimintamallit kuitenkin mahdollistavat sen, että taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä voidaan saavuttaa samanaikaisesti. Tämän takia minusta on niin tärkeää, että yritykset ymmärtäisivät sen, miten kannattavaa olisi siirtyä kestävämpiin liiketoiminnan tapoihin.
Greennovation-innovaatiotapahtumassa esittelit Symbioma-hankkeen. Kertoisitko vähän tarkemmin siitä ja mitä olet oppinut projektin myötä?
Symbioma on EU:n Pohjoinen periferia ja arktinen alue 2014–2020 -ohjelmasta rahoitettu hanke ja meillä on yhteistyökumppaneita Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Irlannista. Meidän tavoitteena on parantaa ruokateollisuuden tuottaman jätteen hyödyntämistä. Tähän mennessä olemme huomanneet, miten suuria eroja eri maiden välillä on siinä, miten ruokajätteen uudelleenkäyttöä on organisoitu. Hankkeessa mukana olevat maat voivat oppia toisiltaan paljon ja potentiaalia yhteistyöhön löytyy valtavasti. Hankkeen nettisivuille www.symbioma.eu, kehitetään myös innovaatioalustaa (Technology Innovation Platform, TIP), jonka kautta yritykset voivat tunnistaa mahdollisuuksia tuottamansa ruokajätteen hyödyntämiseen. Symbioma-hanke on tosi jännittävä ja sen tähän mennessä herättämä huomio kertoo siitä, miten tärkeää on löytää sivuvirroille uusia käyttötarkoituksia.
Tapahtumassa esittelit muutaman esimerkin liiketoiminnoista, joiden parissa olet työskennellyt hankkeessa. Haluaisitko kertoa jotakin niistä?
On mahtavaa nähdä, miten yritykset muuttavat ongelmia ratkaisuiksi. On myös tosi tärkeää kertoa näitä hyviä esimerkkejä muille yrityksille ja auttaa heitä verkostoitumaan keskenään.

Onko yritysten vielä mahdollista päästä mukaan projektiin?
Joo, tottakai! Yritykset voivat olla yhteydessä minuun (wiebke.reim@ltu.se), niin voin kertoa lisätietoja. Projektiin haetaan erityisesti yrityksiä, joilla on hyviä valmiita prosesseja ja teknologiaa ruoantuotannon sivuvirtojen hyödyntämiseen ja sellaisia, jotka haluaisivat kehittää toiminnassaan syntyvien sivuvirtojen ja jätteiden käsittelyä.
Vuonna 2019 voitit vuoden parhaan väitöskirjan palkinnon Vattenfallilta. Kertoisitko meille lyhyesti, mitä väitöskirjasi käsittelee ja miksi se on sinusta niin ajankohtainen juuri nyt?
Väitöskirjani käsittelee riskien hallintaan ja yhteistyöhön keskittyvien uusien liiketoimintamallien käyttöönottoa. Tällä hetkellä väitöskirjan sisältämää tietoa hyödynnetään kiertotalouteen perustuvien liiketoimintamallien käyttöönotossa, joiden onnistumisen kannalta yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on erityisen tärkeä asia. Kiertotalouteen perustuvan liiketoimintamallin pitää olla todella tarkkaan suunniteltu, jotta tavoite taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöhyötyjen saavuttamisesta yhtäaikaisesti olisi mahdollista.
Miltä sinun mielestäsi tulevaisuus näyttää uusien liiketoimintamallien luomisen suhteen?
Uskon, että tulevaisuuden liiketoimintamallien pitää tukeutua entistä enemmän yhteistyöhön ja kumppanuuteen, joka ulottuu yli yritysrajojen. Luulen myös, että liiketoimintamallien suhteen täytyy pystyä paremmin tuomaan esille niiden tuoma lisäarvo sekä fyysiselle, että sosiaaliselle ympäristölle. Lisäksi liiketoiminnassa on tärkeää huomioida yhtä lailla arvon luominen, välittäminen ja säilyttäminen ja ymmärtää näiden osa-alueiden yhteys toisiinsa – muutokset millä tahansa osa-alueella vaikuttavat myös muihin.
Haluaisitko vielä lisätä jotakin?
Oli mahtava kokemus olla mukana innovaatiotapahtumassa ja odotan innolla Grude-yhteisön tulevaa toimintaa ja tapahtumia!
Kiitos ajastasi Wiebke ja onnea kaikkiin tuleviin projekteihin!